Foursquare on englanninkielinen sosiaalisen median palvelu erilaisten paikkojen löytämiseen kaupungista. Paikat painottuvat selvästi useasti käytettäviin palveluihin kuten ravintoloihin, kahviloihin, kauppoihin sekä hotelleihin. Käyttäjän on tarkoitus foursquaren omalla kännykkäsovelluksella lähettää tieto siitä, missä paikassa on juuri sillä hetkellä. Esimerkiksi käyttäjä voi ilmoittaa olevansa kahvilla jossain tietyssä kahvilassa. Kun käyttäjä on tarpeeksi monta kertaa käynyt kyseisessä paikassa, hän ansaitsee käynneistään merkkejä tai jopa pormestarin arvon. USA:ssa joissain paikoissa pormestarin arvolla voi ansaita vaikkapa ilmaisen kahvin. Yrityksen ei tarvitse olla itse välttämättä mukana foursquaressa, koska käyttäjät itse voivat lisätä paikkoja, joissa käyvät.
Palvelun hyöty? Varsinkin, jos foursquare yleistyy Suomessa, on uudempia yrityksiä entistä helpompi löytää. Lisäksi käyttäjien antama palaute on yritykselle kuin yritykselle tärkeää. Palvelu näyttää levinneen jonkin verran myös Suomeen, koska kuukausi sitten liityttyäni, löysin Kuopiosta pelkästään kaksi kohdetta. Nyt saatavilla on jo muutama kymmenen.
Tällä hetkellä foursquare sovellus on saatavilla vain iPhoneen, Blackberryyn, kämmentietokoneisiin tai Android-pohjaisiin älypuhelimiin, mutta sitä voi käyttää myös mobiilisivuston kautta muilla puhelimilla tai laitteilla.
Foursquare

Viimeisimmät kommentit