Kaleidoskopia
Enniriinan henkilökohtainen oppimisympäristö
Facebook Twitter Last.FM Delicious Flickr

tammikuu 2011 Archives

Oli nimittäin viimeinen kerta kun luotan Aceriin. Hankin ensimmäisen Acer-läppärini vuonna 2005 valmistuttuani ylioppilaaksi. Reilu vuoden jälkeen cd-asema sanoi itsensä irti. Tämän jälkeen hankin itselleni LG:n ulkoisen levyaseman, joka pystyi polttamaan myös dvd-levyjä. Kyseinen levyasema on vieläkin käytössäni. On suorastaan ällistyttävää tuon laitteen elinkaari. Jo 5 vuotta elossa.

Mutta takaisin asiaan.. Viimein kesällä 2008 sanoi näytönohjain rikkoutui. Olihan toki ikääkin koneelle kertynyt jo 3 vuotta. Hankin miniläppärihuumassa 2008 itselleni toki myös miniläppärin. Mallini oli Acerin Aspire One. Mietin kovin tarkkaan uskallanko ottaa itselleni toisen Acerin, kun edellinenkin oli kovin vempula. Päätin kuitenkin ottaa riskin, koska miniläppäri houkutteli kovin ja Acer tarjosi huokean vaihtoehdon (Alunperin olisin tahtonut MSI Windin, mutta toimitusvaikeuksien saattelemana jouduin luopumaan kyseisestä merkistä).

Kyllähän tuo miniläppäri sitten pelasikin, kunnes muutaman kuukauden käytön jälkeen laite brickasi itsensä! Noh, onneksi löytyi tähänkin konstit suoraan netistä, kuinka kyseisen ongelman sai korjattua. En todellakaan viitsinyt lähettää konetta mihinkään huoltoon lojumaan useaksi kuukaudeksi, kun olin vasta sen saanut.

Sittemmin olen siirtynyt pois läppäreistä. Käytän kuitenkin läppäriä matkoilla. Matkalle olin myös lähdössä tässä talvella, kun ajattelin siirtää hieman katsottavaa koneelleni, eikä se käynnistynyt. Luulin ensin, että kone olisi taas brickannut itsensä, mutta tällä kertaa valitettavasti oli kyse paljon suuremmasta ongelmasta. Olipahan jokin mennyt rikki tällä kertaa fyysisesti. Siinä oli sitten sen koneen loppu. Onneksi kyse ei ollut kovalevyä koskevasta ongelmasta ja miniläppärini kovalevy hyrrää pöytäkoneeni sisällä lisälevynä. Kestipä tämä Acer sitten 2 vuotta.

Seuraava läppärini tulee todellakin olemaan yrityskäyttöön tarkoitettu kone. Ja todellakaan merkki ei ole Acer. Yritysläppäreille on kuitenkin luvattu huomattavasti enemmän käyttöaikaa kuin takuuaika + 1-2 vuotta. Eipä noita halpoja läppäreita todellakaan kannata ostaa ellei tahdo olla vaihtamassa mallia muutaman vuoden välein.

Onneksi tällä hetkellä ainoa läppärini Lenovon Ideapad on toiminut moitteettomasti. Pienellä käytöllä kyseinen läppäri on tällä hetkellä tosin, sillä pääkoneeni on pöytäkone.

Fool me once shame on you, fool me twice shame on me.